Meille töihin

Meille ei kasveta,
meille synnytään.

Työ on elämäntapa, josta täytyy nauttia jokainen hetki. Haluamme korostaa sinun osaamistasi ja tehdä sinusta oman elämäsi supertähden. Olet sitten haaveillut kiinteistönvälittäjän urasta tai kokenut alan konkari, tunnet kyllä, kun on aika siirtyä meille. Saat kaupan päälle elämääsi toisen perheen, joka pitää aina puoliasi ja kannustaa sinua menestymään.

Kerrostalon ikkunat

Haluatko olla mukana rakentamassa jotain uutta?

Vaikka olemme vasta tarinan alussa, olemme luomassa brändiä, joka tulee muuttamaan totuttua maailmaa. Teemme työtä, jota arvostetaan ja siitä palkitaan. Meillä et koskaan ole yksin, vaan saat työskennellä tiimissä. Kiinteistönvälityksen lisäksi olemme kasvamassa myös muille asumiseen liittyville aloille ja tavoitteenamme on ottaa Lahti haltuun yhdessä.

Olemme luoneet kiinteistönvälitykseen konseptin, joka toimii. Kaiken keskiössä toimii myytävien kohteiden ja välittäjien henkilöbrändien markkinointi, joka on viety täysin uudelle tasolle. Olemme vauhdikkaimmin kasvava kiinteistönvälitysalan yritys Lahdessa.

Meillä saat työskennellä omien vahvuuksiesi parissa ja me autamme sinua korostamaan niitä. Emme usko perinteiseen yrityskulttuurihierarkiaan, vaan toimimme yhdessä ja arvostamme toisiamme tasa-arvoisina. Luomme yritystä, jossa on aidosti hyvä työskennellä, joten nautit jokaisesta päivästä.

Moni haluaa meille töihin, joten toivomme sinulta etukäteen vain yhtä asiaa pohdittavaksi. Miten juuri sinä voit tuoda asiakkaalle mahdollisimman paljon lisäarvoa?

Korkea kerrostalo

Kiinteistönvälittäjä, tarjoamme sinulle erittäin motivoivan palkkausmallin sekä teemme sinusta yhden alan näkyvimmistä tähdistä.

Opetamme sinulle, kuinka luodaan näkyvä ja toimiva henkilöbrändi. Haluamme tehdä sinusta kiinteistönvälittäjän, josta koko kaupunki puhuu. Meillä välittäjät tekevät noin tuplasti enemmän hankintaa ja kauppoja sosiaalisen median avulla. Markkinointia on monenlaista, ja me olemme analysoineet, mikä toimii parhaiten, ja hyödynnämme sitä jokapäiväisessä arjessa.

Olemme luoneet kulurakenteen, jolla pystymme olemaan laadukkaampia ja näkyvämpiä kuin alan kollegat, ja siksi pystymme maksamaan välittäjillemme parempaa palkkaa. Maksamme kiinteistönvälittäjillemme n. 10-20 % parempaa palkkaa kuin alalla keskimääräisesti.

Meillä jokainen työskentelee samanlaisella palkkausmallilla työntekijänä, jolloin jokainen pääsee nauttimaan myös muista eduistamme, joita mahdollistamme jokaiselle meidän kovasti arvostamallemme tekijälle.

Miksi HOUSE?

HOUSE on täysin lahtelainen yritys, joka ei ole pankkiomisteinen eikä mukana missään isossa ketjussa. Meillä ei murehdita turhaa byrokratiaa, vaan tehdään asioista mahdollisia. Pystymme pienempänä yrityksenä muuttamaan toimintaamme nopeasti muuttuvan maailman mukana ja tavoitteenamme on aina olla alan edelläkävijä. Emme päivystä turhaan toimistolla, käytä aikaa turhiin lehtimainoksiin, emmekä pidä palavereja sen vuoksi, että joku sanoi joskus sen olevan viisasta. Käytämme jokaisen hetken parhaimman lopputuloksen saavuttamiseen asiakkaalle ja siihen, mistä on kaikista eniten hyötyä sinun urasi kannalta.

Meidän tärkein tehtävämme on vain ja ainoastaan mahdollistaa keinot, joilla sinusta syntyy menestyvä kiinteistönvälittäjä.

Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä:

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.